Minttu on lähtenyt kasvuun yhtä innokkaasti kuin viime vuonna
Viiniköynnös alkaa vihertää jo ihan kunnolla
Basilikaa riittää!
Paprikat istutin eilen omaan lopulliseen ruukkuunsa
Chilit
Molemmissa chileissä alkoi pukkaamaan kukan nuppuja. Löysin kahdenlaista lähestymistapaa asiaan ja koitan niitä molempia. Molemmissa ohjeissa ideana on estää ensimmäisten kukkien kehitys, jotta kasvuvoima menisi edelleen runkoon eikä kukkiin kasvin ollessa liian hento sadolle.
Yksi ohje oli latvoa chili sen ollessa noin 15 cm korkuinen. Tein sen jonkin verran jälkikäteen muutama päivä sitten, mutta hyvin näyttää tuottavan uusia oksia. Kasvi ei siitä ainakaan nöpsähtänyt vaan kanavoi kasvun oikeisiin paikkoihin.
Toinen ohje oli nyppiä ensimmäiset kukat pois jottei kasvuvoima menisi kukkiin varren sijaan. En aio latvoa tätä vartta, mutta luulen että nyppiminen teki sen tavallaan. Latvassa oli tulossa kolme nuppua. Kun kaikissa oli pari milliä vartta, nuput sai hyvin nypittyä kynsin pois. Nypin kukat pois tänään aamulla, joten nyt jää nähtäväksi miten pikkuinen chilini alkaa reagoimaan.
Puutarha kukoistaa ja toivottavasti lämpöä riittäisi koko kesäksi! Palaamme taas astialle myöhemmin!
- Vipu kuittaa!